Ekokylä sijaitsee Kivijärven rannalla etelään viettävässä maastossa. Ekokylän maa-alue on 53.3 hehtaaria, johon kuuluu kartanomainen pihamiljöö, metsää ja peltoa.

Kasviksia kasvatetaan kateviljelynä ja luomuna. Pellot ovat luomuviljelyssä. Metsää kasvatetaan kestävän metsätalouden periaatteiden mukaan. Metsässä on säästiö. Kalastusoikeus kattaa 1500 hehtaaria vesipinta-alaa ja ulottuu Keurusselälle saakka.

Ekokylässä on lähes kolmekymmentä erilaista rakennusta. Katso kuvia sisätiloista sivulla kurssitilat.

Pihapiiri tieltä päin katsottuna. Taustalla Yhteistalo, Vanha Päärakennus ja Väentupa.

Vanha Päärakennus ja Väentupa. Vanhaa Päärakennusta on saneerattu viime vuosina ja sinne on valmistunut kuusi asuntoa.

Vaalea kivitalo näkyy jo kaukaa tieltä Ekokylään saavuttaessa. Kolmikerroksisessa Kivitalossa on majoitustilaa noin 40 hengelle - 1-6 hengen huoneissa. Kerroksissa on useita keittiöitä ja vessoja, alakerrassa on sauna ja pesutilat sekä pannuhuone. Puolet Kivitalon ulkopinnasta korjattiin vuoden 2010 aikana, ja korjatut pinnat saivat ylleen kauniin vaaleankeltaisen kalkkimaalin.

1980-luvulla rakennetussa Yhteistalossa sijaitsee ruokasali ja laitoskeittiö, toimistotilat, kirjasto/luentosali, liikuntasali, punttisali, suihkut, sauna sekä takkahuone. Rakennuksessa on myös kaksi isoa perheasuntoa.

Navetta on rakennettu 1900-luvun alkupuolella. Lyhyessä siivessä asustaa vuohia, pitkä siipi odottaa saneerausta. Navetan kattoa ja osia välikatosta korjattiin kesällä 2010 ja 2011.

Yrttilässä on tilat mm. taimikasvatukselle. Vieressä liiteri.

Pihapiiriin kuuluvat myös nämä vanhat rakennukset: Vasemmalla vanha Mylly, johon on kunnostettu viihtyisät kesämajoitustilat, oikealla Viljamakasiini.


Muita rakennuksia ovat Ylätalo, Tiilitalo, erilaiset aitat, rantasaunat, metallipaja, savi/puutyöpaja ja erilaiset varastot.

Tutustu Ekokylä 2030 -suunnitelmaan täällä!

  • English

Tiedustele palveluistamme

Keuruun Ekokylä
Kivijärventie 300
42700 Keuruu

050 435 1250
(014) 736 573

info(at)keuruunekokyla.fi



Viimeisin päivitys 28.1.2012 Majoitus ja Tapahtumakalenteri