Tänä vuonna Keuruun Ekokylässä on tarjolla harvinaista herkkua afrikkalaisen musiikin ja kulttuurin ystäville. Väentuvan pihaan kurvaavat mestarirumpali, kotimaassaan Burkina Fasossa moneen kertaan palkittu griottimuusikko Zoumana Dembele sekä muusikko ja djembeopettaja Aakusti Oksanen. Tunnelma tiivistyy kun länsiafrikkalaisen rytmiikan saloihin sukelletaan kokeneiden pedagogien opastuksella.

Viikonloppuna oppilaat pääsevät opiskelemaan omissa ryhmissään. Maestron kuuluisa mestarikurssi tarjotaan nyt ensimmäistä kertaa Suomessa Helsingin ulkopuolella. Zoumanan tunnit vaativat vahvaa afrikkalaisen musiikin pohjaa, joten se on tarkoitettu jo pidempään soittaneille ja ammattimuusikoille. Haastetta riittää kun djemben lisäksi rytmien kokonaisuuksia lähestytään dundunrumpujen ja laulujen kautta Aakustin vauhdittaessa tuntia.

Aakusti opettaa alkeisryhmää. Hänen kiitettyä erikoisalaansa on pulsaation harjoittaminen - kevyen soiton ja laulujen kautta päästään polyrytmin ytimeen, fraasien väliseen jännitteeseen ja ilmaisuvoimaiseen kommunikaatioon. Ryhmät myös lomitetaan yhteen: aloittelijat pääsevät tutustumaan tuntiensa lopuksi Zoumanan kevyempään maestro-materiaaliin samalla kun jatkotaso lämmittelee tulevia haasteita varten. Alkeisoppilaat voivat halutessaan seurata edistyneemmän ryhmän opetusta ja mestarikurssilaiset voivat osallistua tilan sallimissa rajoissa myös Aakustin djembetunneille.

Maestro Zoumana ja Aakusti tekevät ainutlaatuista yhteistyötä kymmenettä vuotta. Molemminpuolisen kunnioituksen sävyttämä mestari-oppipoika - suhde, Mande Maja Band -yhtye, palkitut tutkimus- ja dokumenttielokuvaprojektit, leirien ja kurssien järjestäminen sekä opetus, Djeliba Djembe - soitinten maahantuonti sekä lukuisat yhteiset esiintymiset Burkinassa ja Suomessa takaavat kurssin opettajien yhteisen sävelen ja samaan hiileen puhaltamisen hengen. Vastaavia muusikkojen yhteistyökumppanuuksia on vain muutamia maailmalla.

Kurssilla katsotaan kansainvälinen dokumenttielokuva In the Blood: Portrait of a Griot (Kaarna Productions © 2005, 25 min.). Aakustin ja Jari Järven lyhytelokuva on henkilökuva Zoumanasta ja pohjautuu Aakustin palkittuun tutkimukseen Helsingin yliopistolla. Zoumana ja Aakusti soittavat elokuvan jälkeen Kamelen ngonimusiikkia. Esitysten inspiroimana keskustelemme leiriläisten kysymysten pohjalta ja kaikki saavat tilaisuuden avata kiinnostavia teemoja mestarirumpalin ja muusikko-tutkijan kanssa.

Kurssipaikka on kestävän elämäntavan yhteisö Keuruun Ekokylä 7 kilometrin päässä Keuruun keskustasta. Rauhallisessa maalaisympäristössä majoitutaan ja ruokaillaan kurssin aikana. Lauantai-iltana lämpiää rantasauna ja iltaisin saa jammailla nuotion äärellä tai viihtyisässä Väentuvassa. Ekokylään voi saapua jo perjantai-iltana, jolloin ohjelmassa on Ekokylän esittely ja vapaamuotoista tutustumista.

Kurssin aikataulu
Perjantai 25.5.
majoittuville kurssilaisille tervetuloa ja Ekokylän esittelypiiri klo 21

Lauantai 26.5.
kurssin aloitus (opettajien ja järjestäjien esittely) klo 9.15-9.30
alkeisopetus klo 9.30-11.15 ja 16.00-17.45
mestarikurssi klo 10.30-12.15 ja 17.00-18.45
lounastauko klo 12.15-14.00
elokuva ja keskustelu sekä Mande Maja Duo 14.00-15.30
iltaruoka ja saunavuorot klo 19.00-

Sunnuntai 26.5.
alkeisopetus 9.00-10.45 ja 13.30-15.15
mestarikurssi 10.00-11.45 ja 14.30-16.15
lounastauko 11.45-13.30
maestron sooloesitys ja kurssin päätös klo 16.15-

Viikonloppukurssin kurssiohjelman hinta on 130 euroa, josta maksetaan ilmoittautumismaksuna 50 euroa. Ilmoittautumismaksu palautetaan siinä tapauksessa että kurssi peruuntuu järjestäjän taholta. Kurssin ilmoittautumismaksusta jäävä summa (80 euroa) hoidetaan erikseen paikan päällä. Huom. Majoitus maksetaan erikseen Ekokylään, kysy majoitusmahdollisuudesta ilmoittautumisen yhteydessä.

Ilmoittautuminen 17.5. mennessä sähköpostitse osoitteeseen info@keuruunekokyla.fi tai puhelimitse 040 573 9713 / Maria. Kurssille otetaan 20 ensin ilmoittautunutta. Ilmoitathan aiemman soittokokemuksesi ilmoittautumisen yhteydessä. Ota mukaan korvatulpat ja oma djembe, jos Sinulla sellainen on. Kurssin aikana mahdollisuus tutustua Djembepajan Djeliba Djembe - tuotteisiin. Mukana mm. soittimia, kassit, tarvikkeet, CD- ja DVD levyjä, kankaita, koruja, karité -voita jne…
Kurssin sisältöön liittyvät kysymykset paja@djembepaja.fi
Videoita Zoumanasta You Tubessa. Lisäinfo Djembepaja www.djembepaja.fi

TERVETULOA MESTARIKURSSILLE EKOKYLÄÄN!

  • English

Tiedustele palveluistamme

Keuruun Ekokylä
Kivijärventie 300
42700 Keuruu

050 435 1250
(014) 736 573

info(at)keuruunekokyla.fi



Viimeisin päivitys 24.4.2012