Ekokylän arki

Ekokylän arki

Ekokylän arki koostuu monenlaisesta tekemisestä, vuodenajoista riippuen. Ympäri vuoden tekemistä löytyy yhteiskeittiön, yhteisistä asioista huolehtimisen, tilojen siivouksen ja kunnossapidon parista. Työt kuitenkin painottuvat kesään, jolloin puutarhatyöt ja rakennusten kunnostustyöt vievät paljon aikaa. Joka viikko pidetään asukaskokous, jossa käsitellään kylän yhteisiä asioita. Ekokyläläiset osallistuvat kylän kotitöihin kykyjensä puitteissa, jatkuvasti uutta oppien.  Kaikkia yhdistää kiinnostus ekologiseen elämäntapaan. Asukkaista osa käy töissä yhteisön ulkopuolella, osalla on oma yritys ja osa tekee töitä Keuruun Ekokylän osuuskunnan kautta. Jokainen asukas vastaa itsenäisesti omasta toimeentulostaan. Yhteiset ruokailuhetket keräävät ihmiset yhteen eri puolilta Ekokylää. Yhteisöllisyys ilmenee Ekokylän töihin osallistumisena sekä yhteisinä kokouksina ja puhepiireinä, joita järjestetään lähes viikottain. Osalla asukkaista on omia eläimiä, ja pihapiirissä voikin tavata koiria, vuohia, kissoja, hevosia ja kanoja. Ekokylän ympäristössä pesii joutsenia ja lukuisia muita lintuja, joiden konsertti täyttää pihapiirin kesäisin. Ekokylässä harrastetaan monipuolisesti kulttuuria, tehdään taidetta ja juhlitaan vuodenkierron mukaan.

Puutarhanhoito ja yrtit
Puutarhan hoito on tärkeä osa elämää Ekokylässä. Ruuan suhteen pyritään mahdollisimman suureen omavaraisuuteen. Kasvimaalla viljelymenetelmänä käytetään laajamittaista kateviljelyä. Alkuperäislajikkeita, omenapuista ja viinimarjapensaista aina mummon ihaniin perennapenkkeihin, säilytetään ja pyritään koko ajan lisäämään. Pellot ovat vuokralla paikallisella luomuviljelijällä.Yrttien käyttöön on Ekokylässä taitoa, tietoa ja innostusta. Sekä itse kasvatettuja että luonnonyrttejä kerätään ja käytetään monipuolisesti. Yrttiteetä on tarjolla joka aterialla, ja yrttejä käytetään runsaasti myös ruuanlaitossa. Ekokylässä on järjestetty myös yrttikursseja ja yrttiretkiä.

Luova toiminta
Ekokyläläiset harrastavat luovaa toimintaa monin tavoin. Musiikki on tärkeää; laulamista sekä muuta musisointia harrastetaan usein omaksi ja vieraidenkin iloksi. Yhteisistä tiloista löytyy kolme pianoa, kitaroita, huiluja sekä erilaisia lyömäsoittimia. Djembe-rumpuja on soitettu ahkerasti, ja niiden tahdissa myös tanssitaan innokkaasti. Burkinafasolainen griotmuusikko Zoumana Dembele on käynyt kurssittamassa meitä neljään otteeseen.

Yhteisössämme on myös useita käsityöläisiä ja taideharrastajia, jotka tekevät mm. kudonta-, neulonta-, kuvitus-, huovutus-, metallilankapunonta- ja puutöitä. Ekokylässä on toiminut mm. keramiikka-, luovan kuvallisen ilmaisun ja luovan liikkeen ryhmiä. Lukuisat työpajat ja -tilat mahdollistavat ympärivuotisen luovan harrastamisen.

Rajatalo-projekti

Rajatalo on ammattitaiteilijoiden töistä rakentuva ympäristötaidekokonaisuus Keuruun Ekokylän yhteydessä. Se käsittää asuinkäytöstä poistetun, 1950 rakennetun kaksikerroksisen rapatun puutalon, sen pihapiiriin ja taloa ympäröivän lähimetsän. Toteutettavat teokset valitaan muutaman kerran vuodessa julkaistavien avoimien hakujen kautta.  Kokonaisuus kasvaa noin viiden teoksen vuosivauhtia. Rajatalo on tuotettu yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen ja Keuruun kaupungin kanssa.

PS. Rajataloon sisäänpääsy on maksuton ja talo ympäristöineen on yleisölle avoin koko vuoden 24 / 7. Rajatalon omille sivuille pääset tästä linkistä.

Ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet

Upea luonto tarjoaa monenlaisia liikkumismahdollisuuksia, kuten metsissä samoilemisen, uimisen, soutamisen, lenkkeilyn, hiihtämisen ja pyöräilyn. Hyötyliikuntaa tulee paljon, sillä Ekokylän työt ovat pitkälti fyysistä tekemistä, kuten puiden pilkkominen, kompostin hoitaminen,  viljelytyöt, marjojen ja sienten poimiminen, kalastus, pihan kunnossapito, siivoaminen, sekä erilaiset rakennus- ja restaurointiprojektit.

Ekokylässä on oma liikuntasali ja pieni kuntosali. Liikuntasalissa voi pelata vaikkapa sulkapalloa, pöytätennistä, sählyä ja kori- tai lentopalloa. Pihalla harrastetaan ulkopelejä, esimerkiksi tikanheittoa, petanqueta, mölkkyä, tai pompitaan trampoliinilla. Polkupyöriä voi lainata halutessaan. Yhteisössä järjestetään toisinaan myös joogatunteja ja muuta ohjattua liikuntaa.

Energiaomavaraisuus
Vuodesta 2005 lähtien Ekokylän kiinteistöjen kaikki energiatarpeet on katettu uusiutuvalla energialla. Lämmön energialähteinä ovat hake, pelletit, polttopuut ja aurinko. Aurinkokeräimet on asennettu kivitalon katolle vuosina 2000 ja 2001. Ne lämmittävät kesäaikana suurimman osan Ekokylän käyttövedestä (aurinkokeräimet eivät tuota sähköä, vaan suoraan lämmintä vettä). Sähkö ostetaan ekoenergiasertifioituna vihreänä sähkönä.

Vuonna 2016 Ekokylään valmistui oma maasuodattamo, joka suodattaa kylän jätevedet. Maasuodattamomme bakteerien hyvinvoinnin vuoksi olemme tarkkoja siitä, ettei viemäriin mene kemikaaleja ja tiettyjä ruoka-aineita. Maasuodattamon valmistumisen jälkeen olemme siirtyneet pitkälti kuivakäymälöiden käyttöön.

Pidemmän aikavälin tavoitteena on saada Keuruun Ekokylän energiantuotanto täysin omavaraiseksi käyttämällä erilaisia uusiutuvia energialähteitä. Tulevaisuuden visiona oma vihreä pienvoimala, jossa tuotettaisiin tarvittava lämpö- ja sähköenergia – ylijäämä johdettaisiin valtakunnan verkkoon.

Rakentaminen ja kunnostus
Ekokylässä on lähes 30 erilaista, erikuntoista ja -ikäistä rakennusta, joita korjataan sekä talkootöinä että Ekokylän asukkaiden voimin. Tilan kaksi vanhaa rakennusta, vanha päärakennus ja väentupa, on saneerattu perinteisillä rakennus- ja korjaustekniikoilla. Vanhassa päärakennuksessa on neljä asuntoa, ja väentupa toimii kokoontumis- ja juhlatilana. Viljamakasiinin katto korjattiin, tiilet puhdistettiin ja maalattiin talkoovoimin syksyn 2015 talkoissa. Kivitalon saunaosaston saneeraus valmistui jouluksi 2015. Vuoden 2017 aikana suurin osa ekokylän vesivessoista korvattiin erottelevilla kuivakäymälöillä ja saneerausta tehtiin erityisesti kivitalomme 3. kerroksen majoitustiloissa.